|
Post by Caramia on Oct 24, 2014 9:18:42 GMT 2
Hevonen: Surun Saippuasarja, "Suru" Hoitaja: Päivi Päivi Sammallahti, 17-vuotias merkonomiopiskelija Minua on kuvailtu rauhallisuuden perikuvaksi, joka on kumminkin ulospäinsuuntautunut ja muut ihmiset huomioon ottava. Rakastan kuunnella muiden mahdollisia huolia, mutta tottakai myös iloja. Hevosten kanssa olen häärännyt aivan pikkutytöstä asti, ja mukaan on mahtunut milloin minkäkinlaista kopsuttelijaa. Enemmän mieleeni ovat tuollaiset lupsakat suomenhevostammat - kuten Surukin on. Innolla odotan, että pääsemme tekemään yhteistyötä! Ja hoitamaan yhdessä tietenkin piskuista hevosvarsaa, oih... En malta odottaa! Minulta saa rohkeasti kysyä apua ja tulla tutustumaankin. Ellet kerkeä ensin, niin teen sen itse, olen aika nopea liikuistani, heh!Aloitti hoitamisen: 15.02.2017 Lompakko: 15v€ Kaapin sisältö:Tunnit ja tapahtumat joille osallistunut:
|
|
Zoe
Tulokas
~ Surun ♥ hoitaja ~
Posts: 4
|
Post by Zoe on Dec 26, 2014 23:05:45 GMT 2
1 ~~ Tutustuminen Suruun Tulen tallille pyörällä suoraan toiselta tallilta, jossa hoidan. Minua hieman jännittää, koska tänään saisin ratsastaa ensimmäisen kerran uudella Suru hoitsullani. Tallin omistaja kertoi kyllä lyhyesti tamman luonteen, mutta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta. Tallin pihalla minä lukitsen pyöräni ja lähden kohti tallia. Olen luottavaisin mielin, koska tiedän pärjääväni Surulle. Pärjäänhän minä Kastanjalle ja Fantallekkin, jotka ovat minun toiset hoitsuni. Tallissa vien tavarani varustehuoneeseen ja lähden etsimään Surua. Löydän Surun karsinan. " Hei Suru," kuiskaan hevoselle. Suru kääntyy minuun päin. Tamma painaa korvansa luimuun ja tuijottaa minua äkäisesti. Nappaan mukaani riimun ja narun ja livahdan karsinaan. Suru antaa minun laittaa riimun päähänsä ja sitoa itsensä kiinni. Otan harjan ja rupean harjaamaan Surua rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Suru mulkoilee minua yhä, muttei yritä näykkiä tai potkia. " Mehän tulemme ihan hyvin juttuun," sanon iloisesti ja otan kavioi koukun. Liu'utan kättäni Surun jalkaa pitkin. Tamma päättää olla nostamatta kaviotaan. Suru painaa kavionsa itsepäisesti karsinan lattiaan. Torun tammaa ja painan hevosta, jotta se joutuu nojautumaan toiselle jalalle. Vihdoinkin tamma antaa periksi ja saan loputkin kaviot helposti puhtaiksi. " Hyvä, sitten enää satula ja suitset," mutisen.
Nostan jalkani jalustimeen ja ponnistan Surun satulaan. Suru seisoo paikoillaan, kun minä kiristän vyön ja säädän jalustimet. Painan pohkeeni Surun kylkiin ja tamma lähteekin uralle. Annan tamman kulkea pitkin ohjin. Surulla on ihanan pehmeät askeleet. Tamman valkea harja heiluu askelten tahdissa. Maneesissa on hiljaista, kuuluu vain satulan narinaa ja Surun kavioiden kopsetta. Hetken kuluttua siirryn raviin. Suru ei haluaisi nyt ravata, mutta päättäväisesti saan hevosen raviin. Suru tuntuu hieman jäykältä, mutta volttien ja taivutusten avulla saan hevosen vetreäksi.
" Noh. Millainen Suru oli?" Wonder kysyy tallissa, kun minä harjaan tammaa. " Kiva, vaikka tipuinkin kahdesti," kerron nauraen. " Kuinka nyt niin?" Wonder ihmettelee. " Ensin Suru päätti ryöstää ja pukittaa, jolloin tasapaino petti ja löysin itseni maasta. Toisen kerran tipuin, kun tamma pukitti laukassa," selitän ja laitan harjan pois. " Onneksi, kuitenkin sait homman toimimaan. Nähdään taas!" Wonder sanoo lähtiessään.
Ei yhtään hassumpi ensitarina! Sulla on kiva kirjoitustyyli, kerronta on mukaansatempaava, eikä vain listata asioita jne. Vähän pidempää ehkä vielä haetaan, tai ehkä pikemminkin tapahtumarikkaampaa. Tarinan ei siis tarvitse olla varsinaisesti pitkä, mutta tässä oli ehkä hieman liikaa jo leikattu pois. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja kehittyä! Ja voi harmi että sä sillai sit tipuit, se Suru osaa olla aika haastava välillä... Mutta harjoitus tekee mestarin eikö? Ja semmosta noottia vielä että välttämättä ekalla hoitokerralla ei kannata nousta selkään, hevoseen olisi hyvä ensin tututustua maastakäsin. Sitten siellä satulassakin pysyy paremmin kun tuntee hevosen kunnolla. Esittely sivun voisit myös lukea hieman tarkemmin, maneesiahan Kaislarannassa ei tosiaan ole... Saat tästä 6v€. - Wonder
|
|
|
Post by Päivi on Feb 15, 2017 15:45:54 GMT 2
Ensimmäinen hoitopäivä Kaisliksessa Surun hoitajana15. helmikuuta 2017
Meillä oli tänään lyhyempi päivä koulussa, joten päätin kotona käytyäni lähteä samantien tallille. Vierailu Kaisliksessa toissapäivänä oli ollut onnistunut, sillä hoitopyyntöni koskien Surua hyväksyttiin! Pyöreä vatsainen, tiine tamma oli niin suloinen näky tarhatessaan ettei sille voinut sanoa "ei". Pieni taukoilu heppailupuuhista oli tehnyt aivan selvästi hyvää, sillä olin tällä hetkellä intoa täynnä uuden hoitohevosen - ja tallin - johdosta! Tavoitteellinen valmentautuminen vuokrahevosen kanssa oli käynyt liian työlääksi, joten irtisanoin vuokrasopimukseni. Ja hyvä niin, sillä kapasiteetikas poniruuna Veikko löysi itselleen todella osaavan ja eteenpäin vievän ratsastajan!
Keskiviikkopäivä oli aurinkoinen. Kevätpäivän aurinko lämmitti mukavasti mustan takkini selkämystä, kun pyöräilin kohti tallia. Muutama irtikivi pingahti pyöräni renkaasta sulaan ojaan. Linnut sirkuttivat onnellisina ja lähitalojen räystäistä lorisi villinä, epäsymmetrisenä vanana vettä. Ilmassa tuoksui hurmaava kevät.
Vatsanpohjaani kutkutti, kun Kaisliksen punainen talli kohosi esille horisontista. Tallipihassa vastassa oli ensimmäisenä pikkutalli, josta leijaili ilmaan hevosen ja heinän tuoksua. Pikkutallin vierestä meni polut tarhoille ja toisella puolella kylpi suuri päätalli. Oikealla puolella tietä oli päärakennus ja vähän matkan päässä Wonderin oma talo. Kenttä näytti luokseen kutsuvalta ja näin jo silmissäni kuinka me viimeistään ensi vuonna Surun kanssa tehtäisiin siellä laukanvaihtoja! Parkkeerasin punaisen fillarini päätallin vieressä olevaan pyöräralliin.
Hiekka rahisi tennareideni alla. Uteliaat hevoset nostivat päänsä heinäkasoilta ja katsoivat minua - mitä ilmeisimmin herkkujen toivossa. Ensimmäisessa tarhassa oli hauskan värinen poniruuna, jonka tunsin heti Nemoksi. Se naksutteli ilmassa keltaisia hampaitaan luotaan työntävästi. "Ei mua tommoset pelota, pönttö", naurahdin ilkeälle Nemolle ja katsoin sitten toiseen tarhaan. Heinäkasan päällä makoili raudikko tähtipäinen hevonen. "Satu", sanoin ääneen ja ihailin sen kiiltävää karvaa auringonloisteessa. Gitta ja Nipsu olivat tarhassa rauhallisina. Nipsu jäi perimmäiseen nurkkaan uinumaan, kun puolestaan Gitta tuli tervehtimään minua uteliaasti. Se oli kaunis hevostamma! Upeat, korkeat sukat ja katkonainen läsi. Täysiverioriksi tunnistin Reetun, joka hörähteli villisti omassa tarhassaan. Se oli kaukana muista, sillä olihan se ori. "Oletpa komea...", huokaisin silittäessäni hevosen turpaa. "Ja Suru! Moi!", tervehdin iloisesti tulevaa hoidokkiani, joka ei kumminkaan korvaansa lutkauttanut suuntaani. "Kiva tervetulotoivotus hei", mutisin ja tarkkailin takajalkaansa leputtavaa suomentammaa. Sen turkki näytti paksulta, mutta kiiltävältä. Vatsan ympärys oli edelleen suuri, josta pystyi päätellä, että Suru varsoo hetkenä minä hyvänsä.
"Moikka Päivi!", kuului selkäni takaa ja tunsin lämpimän kosketuksen olkapäässäni. "Ai, hei! Mä tässä jo ihailin Surua. Se on kaunis", mainitsin hymyillen tallinomistajalle. "Se on. Tulehan mukaani, niin käydään katsomassa vielä tallissa paikat. Taisitkin näihin tarhoihin aika huolella tutustua?", omistaja tiesi.
Olipa kiva ja hyvin kirjoitettu ensitarina. Selkeästi olet kahlannut sivut ainakin ahkerasti läpi, siellähän tuli mainittua koko hevoskatras! Hyvähyvä, jatka samaan malliin, tästä sulle lompakon täytteeksi 15v€. - C
|
|